Toisten mielten ongelma

 

Kun todettiin, että usein tapaa ihmisiä, jotka eivät ole koskaan edes pohtineet vaihtoehtoa ettei muita mieliä ole, pohditiin ensin onko kysymys yleensäkään merkityksellinen. Vastauskierroksella tuli hieman hajontaa:

 

·        Ongelma on vain filosofisesti kiehtova, muttei intuitiivisesti.

·        Perusoletuksena on olemassa muita mieli, jotta todellisuudessa toimiminen olisi mielekästä. Kysymyksen voi kuitenkin esittää mielen teorioiden testaus mielessä.

·        Toinenkin loppupäässä kierrosta ilmaistu kommentti painotti kysymyksen tutkimuksellista luonnetta.

·        Kysymys on verrattavissa pohdintoihin ulkoisen maailman olemassa olosta. Voimmeko olla varmoja mistään?

·        Haluttaisiin siirtyä olemassa olon pohdinnasta, toisten mielten laadun pohdintaan.

·        Ongelma on relevantti, mutta onko niitä mahdollista verrata ja miten kommunikointi liittyy tähän?

·        Vastakkain asettuvat kokemus omasta ainutlaatuisuudesta ja kyky nähdä samankaltaisuuksia muissa ja itsessä.

 

Viimeiset kommentit, johtivat ajatukseen empaattisuuden epätäydellisyydestä. Eräs miespuolisista koki tämän teoreettisena vapautuksena naistenlehtien syyllistyksistä.

 

Tapaamisen kaksi teemaa olivatkin peruskysymys siitä mitä mielen käsitteellä tarkoitetaan ja miten kielellisesti ongelmaa tavataan lähestyä. Ensimmäiseksi mielen määrittelyyn esitetty näkökulma oli oppiminen. Ajatusketju kulki niin, että meillä tuntuu olevan äärettömät mahdollisuudet oppia ja siksi emme voi olla zombeja. Äärettömyys tuntui intuitiiviseltä, kun ajattelee tulevien mahdollisten tilanteiden joukon lähtevän kasvamaan äärettömiin, kun vaihtoehtojen puu alkaa kumuloida mahdollisuuksia.

 

Tähän esitettiin kritiikkiä. Ihmisen oppiminen ei tällä ajatteluketjulla välttämättä todistu äärettömäksi. Esitettiin eriäviä mielipiteitä mahdollisuudesta voiko kone oppia vastaavasti kuin ihminen -  tai kuten myöhemmin esitettiin, lepakko. Oppimisen rajallisuuden todisteeksi esitettiin vakuuttava perustelu muistin rajallisuudesta. Ehkä näennäinen äärettömyys syntyykin vain ihmismielen rajallisuudesta jäsentää omaa oppimistaan. Keskustelu siirtyi tieteiskirjallisuuden linjalle: olenko monimutkainen kone vai mieli – ja voiko sitä lopulta selvittää?

 

Omalta kohdaltani pidin keskustelua onnistuneena, sillä onnistuttiin pääsemään perimmäisten kysymysten äärelle. Olemme usean viikon ajan keskustelleet mielestä määrittelemättä käsitettä. Monet tunsivat tarvetta keskustella tarkemmin premisseistä, perusoletuksista jotka sisältyvät mielen käsitteeseen.

 

 Kielellisyydestä pyöriteltiin esimerkkiä viittomakieltä osaavasta apinasta. Tuntui, että kielellinen olio koetaan helposti myös mielelliseksi. Tässä nähtiin myös tekopyhyyttä. Yhtä mieltä oltiin siitä, että mieli voi olla olemassa ilman kieltäkin -mutta kieli ei ilman mieltä. Tässä oltiin siis eri mieltä Wittgensteinin kanssa. Keskusteltiin pitkään mielen sidonnaisuudesta moraaliin. Mielelliseksi julistamiseen tuntuu liittyvän oikeuksia, ihmisoikeuksien hengessä. Viitattiin historialliseen taustaan eri kansojen vainoista, ei mielellisinä ali-ihmisinä.

 

Kun luonnontieteelliset piirit ovat vasta viime aikoina alkaneet myöntää ihmisten lisäksi myös eläimille mielen, ryhmäläiset olivat valmiit hyväksymään mielen olemassaolon mahdollisuuksia varsin erillaisissa yhteyksissä –esimerkiksi tietokoneilla. Tieteen parissa mieli todettiin usein sisältävän humanismin. Mieltä eikä kielellisiä ominaisuuksia kuitenkaan annettu termostaatille tai DA-muuntimelle. Jälkimmäinen vaihtoehto nousi esiin määritelmästä, jossa mieli kykenee muuttamaan abstrakteja käsitteitä konkreettisiksi. Tämä määritelmä kuitenkin vielä jättää auki kysymyksen abstraktien käsitteiden synnystä ja luonteesta. Tässä vaiheessa oppimisesta määrittely kriteerinä laajennetiin aihetta ymmärtämiseen. Jälleen Wittgensteinin kielellinen ketju, jossa käsitteitä määritellään toisilla, ei löytänyt loppua.

 

 Seuraavaksi haluttiin siirtyä eteenpäin tarkentavalla sekeleella. Rajauduttiin ihmisen mieleen. Tässä näin tarpeellisena muistuttaa ihmisen evolutionäärisestä taustasta, jottei erehdytä pitämään mahdollista mallia staattisena. Evoluutionäkemyksistä keskusteltiin myös pitkään. Pohdiskeltiin ihmisen mahdollisuuksia vaikuttaa omaan evoluutioonsa ja tieteiskirjallisuuden koneiden evoluutiosta. Tieteiskirjallisuuskaan ei ole rajoittunut vain koneiden kehitykseen, vaan on myös keskittynyt ihmisen erityisyyden käsittelyyn. Esimerkiksi Blade Runner –elokuvassa koetettiin hämärtää rajaa inhimillisen koneen ja ihmisen väliltä.

 

Palattin jälleen moraalifilosofian pariin. Kuuluuko ihmisen, evoluution huipun (?) kilpailla toisten kanssa, silloinkin kun se ei uhkaa omaa olemaas oloa? Ovatko omat mieltymykset riittävä peruste tappaa? Todettiin, että evolutionäärisessä systeemissä on hyvä olla riittävästi kohinaa ja ettei vain parhaan pidä selvitä, sillä “parhaus” on aika/tilanne-sidonnaista. Patologisuuden välttäminen tuli esiin myös vertailtaessa suden yksinkertaisempia ja ihmisen hieman monimutkaisempia motiiveja tunneheuristiikkoineen. Tältä arviontiulottuvuudelta ei löydetty mitään muuta kiistatonta erottavaa tekijää kuin monimutkaisuus. Ekologiset kysymykset ohitettiin nopeasti “kukkaisajatteluna”, mutta ehkä tässä oltiinkin poikkeamassa hieman toisten mielten ongelman kysymyksestä.

 

Lopuksi läsnäolijat esittivät varsin odotettuja näkemyksiä välineistä tutkia toisten mielten ongelmaa:

 

·        On laajennuttava behavioristisista menetelmistä.

·        Pohjimmiltaan meillä ei ole olemaasa muita menetelmiä.

·        Ei ole riittäviä välineitä. Filosofiset ratkaisut jäävät epätäydellisiksi.

·        Ehkä aivokuvannuksesta saadaan varmennusta. Teoreettisella tasolla on pyrittävä luomaan malleja.

·        Filosofisia ratkaisuja ei saada empiirisin keinoin. Havainnoinnilla on inhimillisiä rajoitteita, kun filosofiassa käsitellää formaaleja malleja.

·        Metakognitio on tärkeää omien inhimillisten havainnoinnin puutteiden ymmärtämisessä.

·        Kielelliset kuvaukset ja kommunikaatio antavat lisätietoa. (ja kaikki poissa olleet psykologit taputtivat käsiään)