Identiteetti fyysisenä ja psyykkisenä jatkumona

 

Maslin käsittelee identiteettiä fyysisenä ja psyykkisenä jatkumona viimeisissä kappaleissaan 9 ja 10. Maslin ei oikeastaan tee eroa persoonalliselle identiteetille ja mielelle. Aluksi pohdittiinkin mitä persoonallinen identiteetti oikein on. Eroaako se olennaisesti mielestä, vai tarkoitetaanko näillä kenties samaa asiaa? Tähän esitettiin ensimmäisenä olettamus, että mieli on analyyttinen ongelmanratkaisu, joka perustuu mm. vaistoihin, kokemuksiin ja ajatteluun. Identiteettiä voitaisiin puolestaan ajatella behavioristisena ilmiönä, ja sen sovelluksena esimerkiksi dispositiot. Dispositioilla tarkoitetaan taipumusta tai valmiutta käyttäytyä jollain tavalla. Dispositiokäsitteet kuvaavat ominaisuuksia, jotka toteutuvat tietyissä tilanteissa tai tiettyjen olosuhteiden vallitessa. Dispositiot voivat olla joko synnynnäisiä tai tottumuksen tuottamia. Voidaanko siis olettaa tästä jatkokysymyksenä, että onko identiteetti välttämättä täysin kokemusperäinen? Suhteellisen varmana määritelmänä identiteetillä voitiin spesifioida, että vain ihminen itse voi määritellä oman identiteettinsä. Toisen ihmisen identiteettiä on hankalaa alkaa määrittelemään, ja tähän voitaisiin puolestaan liittää pohdinnat muiden mielten ongelmasta. Identiteetistä yritettiin myös erotella personaallisuus. Onko persoonallisuus oma kokonaisuutensa mielen ja identiteetin summassa? Määriteltiin, että persoonallisuus on sitä, mikä näkyy ulospäin, ja puolestaan persoonallinen identiteetti on näkyvä vain henkilölle itselleen. Identiteetti on oma käsitys omasta identiteetistä, ja persoonallisuus on sitä, miten ihminen toimii. Väitettiin, että persoonallisuus (ainakin osaksi) syntyy vertauksen kautta. Toiminta taas perustuu omaan kokemuspohjaan, ja luonnollisesti muistiin, ja muistikuviin kokemuksista. Muistin perusteella luodaan käsitys identiteetistä, joka on välttämätön, jotta voidaan kommunikoida muun maailman kanssa.

 

Huomioitiin, että Maslin ei ole välttämättä ihan perehtynyt siihen, miten muisti toimii, ja että miten ihminen muistaa vanhoja kokemuksiaan. Oltiin yhtä mieltä siitä, että Maslin käsittelee kirjassaan muistia turhan yksiselitteisesti. Maslin ei ottanut kantaa siihen, että asioita, joita palautetaan mieleen muistista, ja joihin kokemuksemme perustuu, voidaan verrata tiedonhakuprosessiin, jossa tieto rakentuu uudestaan. On oletettu, että palautamme kokemuksia mieleen suhteessa odotuksiin, tunteisiin ja aikaisempiin kokemuksiin. Maslin antaa taas sellaisen kuvan, että muistamme kokemukset juuri siten kuin ne on koettu. Muisti on kuitenkin altis virheille, vaikka kaikki koettu on talletettu sellaisenaan. Emme voi olla varmoja siitä, mistä muistot tulevat (esim. unet).

 

Seuraavaksi otettiin kantaa jatkuvuuden teorioihin, joita mm. John Locke ja Derek Parfit ovat filosofoineet pohtiessaan persoonallista identiteettiä. Esim. Locke väitti, että persoonallinen identiteetti voidaan anlysoida puhtaasti jatkuvuuden ja mentaalisen elämän mukaan. Tässä vaiheessa voidaan puhua myös kvalitatiivisesta ja numeerisesta identiteetistä. Aiheesta nousi kysymys rivien välistä, että onko ajatus jatkuvuudesta edes relevanttia tietää, sillä ihminen on sitä, mitä se on nyt välittämättä menneisyydestä – numeerinen identiteetti pysyy samana, mutta kvalitatiivinen identiteetti on vaihtuva ajan kuluessa. Onko mielekästä ajatella, että olenko nyt tällä ajanhetkellä sama ihminen samalla identiteetillä kuin 14 vuotta sitten? Tultiin siihen tulokseen, että numeerinen identiteetti on olemassa fyysisenä identiteettinä. Huomattiin, että on vaikeaa pitää erillään numeerista ja kvalitatiivista identiteettiä. Maslinkaan ei tehnyt näihin selkeää eroa. Kvalitatiivisen identiteetin pohdinta jäi hyvin suppealle pohjalle kirjassa.

 

Sittemmin pohdittiin identiteetin syntymisestä. Oltiin melkoisen yhtä mieltä siitä, että identiteetti muokkautuu sen mukaan, millainen suhde on muuhun maailmaan. Identiteetillä on biologinen lähtökohta, mutta jotta sosiaalinen elämä, kommunikointi, emootiot jne. toimivat ns. normaalisti, tarvitaan kontaktia muihin. Ihmisellä on siis luonnnollinen taipumus identiteetin luomiseen, mutta ihminen tarvitsee ympäristön, sekä kanssakäymistä tässä ympäristössä. Pohdittiin, että onko tunnetuilla susilapsi-tapauksilla identiteettiä. Tultiin siihen tulokseen, että susilapsilla on identiteetit, koska heillä on ollut lapsuudessaan sosiaalista kanssakäymistä, vaikkei tosin muiden ihmisten kanssa. Oltiin kuitenkin sitä mieltä, ettei vastaavassa tilanteessa voi syntyä ehjää identiteettiä, eli susilapset ovat väistämättä sosiaalisesti vajavaisia. Heillä on silti mahdollisuus elää persoonallisena, ja epätäydellinen sosiaalinen kanssakäynti lapsuudessa ei estä persoonallisen identiteetin syntymistä.

 

Partifin jatkuvuusteoria perustui lähinnä siihen, että henkilö ei ole sama niillä hetkillä, joita henkilö ei kykene muistamaan. Partifin identiteetti on jatkuva kokonaisuus, joka muodostuu hypyistä, jotka saadaan pienillä muutoksilla tapahtumien välissä. Taas todettiin, että Maslin ei tiedä muistin määritelmää tässä kohdin, ja heräsikin kysymyksiä siitä, mitä kaikkea Partifin muistin määritelmään kuuluu. Selkeää oli, että laitetut muistot tai ulkopuolisen muistot eivät riitä jatkuvuuden toimimiseksi. Kysyttiin, että minkälaisia muistoja unet ovat? Keskustelijoilla oli erilaisia kokemuksia siitä, miten unissa voi muistaa, ja miten unesta voi kehittyä muisto, jonka voi muistaa vielä pitkänkin ajan kuluttua. Maslin ei käsitellyt unien roolia jatkuvuudessa lainkaan. Tähän väliin kysyttiin, että onko persoonallisuus sama ajan myötä. Määriteltiin, että mieli muuttuu, ja että persoonallinen identiteetti identifioi sen. Voidaanko esimerkiksi persoonallinen identiteetti erotella mielestä siten, että identiteetti koostuu konkreettisimmasta käsitteistä, jotka luovat pohjan mielelle, joka perustuu abstrakteihin käsitteisiin, jotka muokkautuvat identiteetin mukaan? Voiko pieni lapsi olla jotain mieltä, vaikka persoonallinen identiteetti ja maailmankuva eivät ole vielä kehittyneet riittävän pitkälle? Tähän liittyen todettiin, että mieli on identiteetin sarjanumero, ja kertauksen omaisesti persoonallisuus on sitä, mikä näkyy ihmisen sisältä ihmisestä ulos. Onko identiteetillä jatkuva mieli, vai toisin päin? Miten identiteetti rajataan yhteen mieleen? Näihin kysymyksiin ei keksitty juuri minkäänlaisia kommentteja. Pohdittiin myös, että voiko amnesia-potilailla olla identiteettiä. Ilmeisesti Partifin mukaan ei voisi, koska amnesia-potilaan identiteetistä ei voida löytää jatkuvuutta. Mutta eikö potilaan persoonallisuus silti jatku samankaltaisena? Vai jaetaanko persoonallisuus ja identiteetti niin kahtia toisistaan, että kun puhutaan persoonallisuudesta, niin ei voida puhua identiteetistä?

 

Seuraavaksi otettiin aiheeseen liittyen ohjaajan alustava kysymys siitä, että olenko sama henkilö kuin eilen humalassa, vaikka en siitä mitään muista. Tähän viitaten otettiin myös puheeksi identiteettiin liittyvät moraalikysymykset. Yleisesti ottaen oltiin sitä mieltä, että identiteetin jatkuvuus ei ole niin hauras, etteikö sama ihminen jatkaisi samankaltaisena olemista, vaikka olisikin tullut juotua niin paljon, ettei seuraavan aamuun muistikuvia riittäisi illan tapahtumista. Muutenkin Partifin teoriasta oltiin yleisesti ottaen sitä mieltä, että identiteetti ei perustu yksiselitteisesti muistikuviin, koska periaattessa mihinkään muistoon ei voi luottaa, koska muistot ovat konstruoituvia.

 

Moraalikysymyksiin liittyen pohdittiin vankien asemaa yhteiskunnassa, ja yleisesti ottaen kysymystä, että kenellä on vastuu? Oltiin sitä mieltä, että jos voidaan vaikuttaa omaan tilanteeseen, on oma vastuu. Toisaalta taas vastuu on yhteiskunnallinen sopimus, jonka mukaan vanki poistetaan yhteiskunnasta (järjissään -> vankila, mielenvikainen -> mielisairaala). On melko vaikeaa määritellä, milloin rikoksentekijälle mieli ja identiteetti ovat niin selkeitä käsitteitä rikoksen yhteydessä, jolloin vanki voidaan lukita selliin yksikäsitteisesti. Täytyy määritellä, missä tilassa mieli on, milloin mieli on vapaa, eli missä vaiheessa vapaus tulee toimintaan siten, että on pakko toimia niin kuin toimii, ja että determinismi pätee.

 

Lopuksi pohdittiin ajatuskokeita ja niiden järkevyyttä. Todettiin, että ajatuskokeita on vaikea pohtia, koska niitä ei voi oikeasti toteuttaa, ja koska niillä ei ole moraalista pohjaa. Yhtenä ajatuskokeena mietittiin sitä, että säilyykö henkilön identiteetti, jos henkilöä lähdetään kopiomaan, ja kopioita heitellään eri maailmoihin. Oltiin lähes yhtä mieltä, että henkilöillä pysyy identiteetti, vaikka alkuperäistä henkilöä ei jäisikään jäljelle. Vastaväitteitäkin esiintyi, ja uskottiin, että identiteetti ei säily sillä perusteella, että kokemus ei voi siirtyä.