Analyyttinen behaviorismi

 

Tapaamisen aluksi kerrattiin lyhyesti kirjan luvun sisältöä:

 

Analyyttinen behaviorismi on reduktiivinen mielenfilosofian suuntaus, jonka mukaan mieli ei pelkästään heijastu yksilön käyttäytymisessä vaan on kuvattavissa ja määriteltävissä pelkästään yksilön käyttäytymisenä.

 

Carl Hempelin 'kova' behaviorismi perustuu 20- ja 30-lukujen teknologiauskoon, näkemykselle, jonka mukaan mitä vain voi mallintaa luonnontieteiden avulla ja kaikki tieteet voidaan yhdistää yhdeksi kaiken kattavaksi tieteeksi. Ajattelu kiteytyy todentamisperiaatteen (verification principle) nimellä tunnettuun periaatteeseen, jonka mukaan kysymys (tai väite), jota ei voida (teoriassa) todistaa empiirisesti, on merkityksetön, "literally empty of any significance". Näinpä myös ihmisen mieltä täytyy tutkia ainoastaan tieteen empiirisillä menetelmillä, eikä mistään muusta kuin ulkoa havaittavasta toiminnasta voida tehdä päätelmiä. Tämän ajatussuuntauksen mukaan sellaiset mieltä koskevat käsitteet, joita ei voi määritellä erilaisten käyttäytymisten yhdistelmänä, ovat sisällöttömiä ja kaiken olennaisen ihmisen mielestä voi kuvata sillä, miten hän käyttäytyy.

 

Pehmeämmän kannan behaviorismiin otti Gilbert Ryle hieman myöhemmin (40-50 -luvut?), joka jätti todentamisperiaatteen pois teoriastaan. Ryle pyrki ilmeisesti siihen, ettei mielen käsitteitä tarvitsisi määritellä/analysoida pois, vaan että olemassaolevat käsitteet voidaan määritellä niin hyvin (käyttäytymisten pohjalta?), että niitä voitaisiin käyttää todellisina objektiivisina käsitteinä ja päästäisiin etsimästä henkeä/haamua epämääräisten käsitteiden takaa. Ryle siis esittää, että henkilön "mieli" on hänen käyttäytymistensä (ja dispositional behavior - mahdollisen käyttäytymisen) kokonaisuus. Hän siis kiistää kuitenkin sisäiset, yksityiset kokemukset.

 

 

Yleistä keskustelua:

 

Analyyttisen behaviorismin käsitys mielestä on siis näkyvä ja julkinen. Tämä herätti välittömästi keskustelua qualioista. Onko analyyttisessä behaviorismissa qualian käsitettä? Tultiin tulokseen, että jos olisi, kyseessä olisi määritelmällinen ristiriita, koska qualiat ovat perusolemukseltaan sisäisiä, yksityisiä kokemuksia.

 

Yleinen ilmapiiri oli kriittinen käsiteltävää teoriaa kohtaan. Todettiin mm. että unet tuskin ovat kuvattavissa pelkästään henkilön aamuisen käyttäytymisen avulla, etenkään jos tämä ei muista untaan. Tosin oletettiin, että behaviorismin henkeen sopii myös esim. EEG-signaalin tarkkailu unen aikana.

 

Puhuttiin todentamisperiaatteesta ja pohdittiin sen mielekkyyttä. Ihmeteltiin, miten ihminen, jonka pitäisi olla kokonaisuudessaan tieteen selitettävissä, voi luoda "sisällöllisesti tyhjän" kysymyksen, eli käsitteen, jota "ei ole". Joku tosin ehdotti, että "tyhjät kysymykset" ovat vain systeemin satunnaista mölinää, mutta tähän ajatukseen suhtauduttiin aika huvittuneesti.

 

 

Olisiko analyyttisessä behaviorismissa hyviä puolia?

 

Todettiin, että Rylen ajatus dispositioista, käyttäytymisen mahdollisuuksista, on hyvä. Koska behaviorismiin kuuluu olennaisesti ärsyke-reaktio -ajattelu, heräsi kysymys, onko behaviorismissa opittuja toimintoja, eli voiko jonkin ärsykkeen tuottama reaktio muuttua. Todettiin, että esimerkiksi vanha tuttu klassillinen ehdollistuminen on nimenomaan behavioristinen näkemys oppimisesta. Siis ärsyke-reaktio -ketjut voivat muuttua ja eri ärsykkeet voivat vaikuttaa siihen, miten johonkin tiettyyn ärsykkeeseen tulevaisuudessa reagoidaan.

 

Etenkin kovaa behaviorististä näkemystä pidettiin kuitenkin kaikkinensa hieman hyödyttömänä ja epärealistisena. Mainittiin Dennetin mentaalinen ihmemies NED, joka osasi kissansa käyttäytymisestä lukea kissan mieltä kun tämä istui ruokakupin ääressä ja naukui - harva toiminta kuitenkaan kuvaa mielentilaan näin suorasukaisesti, joten jopa NED taitaisi olla hieman hukassa monimutkaisemmassa behavioristisessa kanssakäymisessä ilman mieltä koskevia käsitteitä.

 

Onko käyttäytyminen aina jotain, joka havaitaan ulospäin?

 

Aivojen havainnointi (esim EEG, FMRI) voi olla myös tavallaan "käyttäytymisen" havainnointia, samoin kuin esim. autonomisen hermoston toiminnan havainnointi, esim. henkilö punastuu tai hikoilee jossain tilanteessa. Joku totesi, että behavioristiseen näkökulmaan sopii mainiosti se tosiasia, että on paljon tilanteita, joissa ihmisillä esiintyy yhteisiä käyttäytymismalleja kulttuurista ja kasvatuksesta riippumatta. Myöhemmin tähän näkökulmaan vielä palattiin ja arveltiin, että muut mielenfilosofian teoriat eivät suoraan ennusta tätä ilmiötä - toisaalta esim. mieli-ruumis -identiteettiteoriassa olisi oletettavissa, että jos ihmisjoukolla on samankaltainen neurologinen pohja, voisi populaatiotasolla tämän seurauksena esiintyä samankaltaisia käyttäytymismalleja, eli tähänkään ei suoranaisesti behaviorismia tarvita.

 

Käyttäytymisen aikaikkunat ja määritelmät

 

Puhuttiin siitä, mikä on käyttäytyminen - milloin on suoritettu yksi käyttäytyminen, milloin on ilmennetty jotain ominaisuutta, milloin käyttäytyminen muuttuu käyttäytymisten ja ärsykkeiden sarjaksi ja kuinka pitkä on ärsykkeen synnyttämä muistijälki - voiko se, että isä hakkaa pientä poikaa nahkavyöllä vuonna keppi ja keihäs olla ärsyke siihen, että poika hakkaa aikanaan omaa poikaansa nahkavyöllä vuonna hiiri ja monitori? Tai onko se, jos ihminen kävelee käytävällä ja hänen nähdään kerran lyövän nyrkillä kaidetta osoitus aggressiivisesta käyttäytymisestä, jos hän muuten kävelee käytävän läpi rauhallisena? Mikä osa käytävän läpi kävelemisestä oli mitäkin käytöstä ja mikä ärsyke lopulta laukaisee minkäkin osan käytöksestä? Nähtiin kuitenkin mahdollisena, että ärsykkeet eivät välttämättä laukaisisi toimintaa välittömästi, vaan ärsykkeetkin tallentuisivat muistiin ja kumuloituisivat, jolloin jokin ärsykekombinaatio saattaa pitkäänkin kerättynä laukaista toiminnon. Tällöin ärsykkeet olisivat muistissa (fyysisen) sisäisen tilan muutoksina.

 

Refleksit ja dispositiot

 

Pohdittiin esim. kivun merkitystä behaviorismin näkökulmasta. Tällöin kipu olisi eräänlainen yksilön sisään rakennettu toiminto muiden toimintojen herättämiseksi. Toisaalta ihmeteltiin refleksin ja käyttäytymisen eroa. Ei nähty samana mielen analyysin kannalta kahta tilannetta, joista toisessa lääkäri kopauttaa polveen ja jalka heilahtaa ja toista, jossa lääkäri kopauttaa vaikka hieman eri kohtaan polvea, mutta ihminen heilauttaa jalkaa.

 

Pohdittiin myös disposition käsitettä. Mitä siis dispositiot tarkoittavat ja tuntuisiko niiden käyttäminen todella hyvältä idealta? Matematiikasta esitettiin analogia one-to-one vs. one-to-many kuvauksista, jolloin samaa ärsykettä voi vastata joko vakiotoiminta (kova behaviorismi) tai useita mahdollisia toimintoja, joista ainoastaan joku toteutuu (dispositiot, pehmeä behaviorismi). Tosin ei lopulta oltu ihan varmoja, onko koko hienosyinen ärsykejoukko kuitenkin määräävä tekijä sen suhteen, mikä toiminta toteutuu vai onko todella niin, että tiettyä ärsykettä/ärsykejoukkoa todella vastaa toimintoavaruus, jolloin systeemi olisi ikään kuin kohinainen. Ensimmäinen näistä kahdesta tapauksestahan redusoituisi lopulta kovaksi behaviorismiksi (ja olisi aika deterministinen tapa nähdä asia). Pohdittiin tilannetta, jossa henkilöllä on kamala hammassärky konsertissa. TÄllöin ei välttämättä käyttädytä ärsykkeen normaalisti aiheuttamalla tavalla (aleta kirkumaan , pidellä poskea, juosta lääkäriin jne) vaan voidaan istua aika hiljaa paikallaan. Tilanne näh-

tiin behaviorismin vastaiseksi. Vasta-argumenttina esitettiin kuitenkin, että myös itse konserttitilanne on osa ärsykeavaruutta joka määrää toiminnan ja että yhdistettynä konserttitilanteeseen hammassärkyärsyke voikin laukaista toisenlaisen toiminnan, jossa kyllä istutaan hiljaa, mutta ehkä valuu tuskanhiki ja kipristellään varpaita ja sormia jne...

 

Psykologian behaviorismi

 

Useaankin otteeseen keskusteluissa esiintyi psykologian (metodologisen) behaviorismin ja filosofian (analyyttisen ) behaviorismin erot. psykologinen behaviorismihan ei välttämättä pyri selittämään mieltä, vaan toteaa, että käyttäytymisen/toiminnan kautta saadaa kaikki oleellinen tieto tutkittavan kohteen mielen liikkeistä. Ei siis esitetä väitettä, jonka mukaan mieli määriteltäisiintoiminnan ja käytöksen kautta! Pitkään pyöriteltiin sitä, voiko olla metodologinen behavioristi olematta analyyttinen behavioristi ja toisin päin. Todettiin, että psykologian behaviorismia voi aivan hyvin noudattaa esim. työ- / tutkimusvälineenä (esim. eläinten koulutus) ilman että ottaa kantaa analyyttisen behaviorismin oppeihin, mutta ei nähty kuinka voisi olla analyyttinen behavioristi olematta metodologinen behaviorismi.

 

 

Qualioista vielä

 

Kun todettiin, että analyyttinen behavioristi joutuu käyttämään työvälineinään psykologian behaviorismin menetelmiä, mitkä hänen työkalunsa tutkimuksen teossa ovat? Ainakin Ryle ilmeisesti voisi haastatellakin tutkittaviaan. TÄllöin tosin tutkittavat käyttäisivät käsitteitä, jotka kuvaavat mieltä ja sen tiloja ja joiden tulkitaan yleensä sisältävän qualioita. Esitettiin ajatus, että Ryle voisi hyvin käyttää qualioiden käsitteitä työvälineinä, jotka kertovat tutkittavan dispositioista. Eliminatiivisessa materialismissahan qualiat kielletään illuusiona ja ilmeisesti analyyttisessä behaviorismissakin qualiat ovat jonkinlainen illuusio. Esimerkiksi onnellisuus olisi emergentti käsite, siitä, että suotavassa fyysisessä tilassa esiintyy dispositio, jonka mukaan tällainen tila pyritään säilyttämään. Siten tutkija voi käyttää kohteen kuvausta "onnellisuudesta" kertomaan tämän sisäisestä (fyysisestä) tilasta sekä dispositioista.

 

Pohdittiin myös valehtelun ja salailun ongelmaa - jos henkilö valehtelee, onko silloin mahdollista tulkita toimintaa. Todettiin, että on, koska myös valehteleva käyttäytyminen on toimintaa, jonka jokin ärsyke laukaisee. Behaviorismihan ei sinänsä ole kiinnostunut jonkun lausunnon/toiminnan totuusarvosta vaan pitää valheellistakin toimintaa toimintana - erilaisena tosin kuin vastaava(hko) totuudellinen toiminta.

 

Tästä kuitenkin päästiin jälleen reaktioiden salaamiseen. Esimerkiksi, jos joku katsoo elokuvaa Hannibal Lecteristä ja ei reagoi inholla, onko välttämätöntä että hän piilottaa hyvin reaktionsa (on valheellinen), vai voiko olla, että näyt eivät herätä hänessä samanlaisia reaktioita kuin yleensä ihmisissä. Mietittiin myös, onko todella olemassa inhimillisesti sisäänrakennettuja reaktiomalleja, joita ilman ihminen ei olisi ihminen? Kysymystä ei osattu tyhjentävästi ratkaista.

 

 

Yksilönkehitystä ja reaktioiden rakentumista

 

TÄstä päästiinkin siihen, miten ärsykkeitä suodatetaan - kaikkeen ympäristössä olevaanhan ei (ainakaan näkyvästi) reagoida. Ongelmaa ratkaistiin reaktiokynnyksen käsitteellä. Sitten pohdittiin sitä, mikä on ensimmäinen ärsyke-reaktio -pari, jonka päälle muut tulevat systeemit rakentuvat. Esitettiin, että ainakin biologisesti katsottuna yksilönkehityksen alussa yksilöön on "kovakoodattuna" joitain yksinkertaisia ärsyke-reaktio -vasteita, jotka mahdollistavat uusien ärsyke-reaktio -relaatioiden kehittymisen/ muokkautumisen. Siten reaktioita ei synny "tyhjästä", vaan kaikki rakentuu yksilönkehityksen aikana olemassa olevien toimintamallien päälle. Sitten voikin pohtia, onko kaikki käyttäytyminen johdettavissa johonkin perustoiminta-

malleihin? Ehkä tässä vaiheessa voisi jo puhua jossain määrin emergenteistä käyttäytymisilmiöistä, koska käyttäytymisten kirjo on niin laaja. Kuitenkin pidettiin mahdollisena, että edellä kuvatun kehityksen vuoksi eri ikäisillä yksilöillä on erilaiset toimintamallit ja -tarpeet. Kysyttiin siis, onko "kuolemangeeniä", jonka mukaan jossain vaiheessa yksilöllä on tarve poistua?

 

Vapaasta tahdosta

 

Vapaan tahdon ongelmassa päädyttiin siihen, että kovassa behaviorismissa vapaata tahtoa ei ole. Toisaalta pehmeän behaviorismin ei nähty oikeastaan ottavan kantaa kysymykseen - behaviorismin kannaltahan "vapaan tahdon" käsite on oikeastaan irrelevantti. Todettiin vielä tosin, että jos kerran käyttäytyminen perustuu ärsykkeiden aikaan saamiin fyysisiin tiloihin, niin deterministiseltähän se kuulostaa.

 

Ramsayn lause

 

Ramsayn lauseen logiikkaa ja tarpeellisuutta pohdittiin. Kyseisestä välineestä ei pidetty, se nähtiin turhana kikkailuna.

 

 

Zombit

 

Lopulta päästiin zombien ja tekoälyn maailmaan. Tässä aiheessa esiintyi jonkin asteinen kurssin vetäjä - kurssilaiset vastakkainasettelu, kun koitettiin pohtia, olisiko filosofian zombi - ihmisen kaltaisesti käyttäytyvä, mutta vailla mieltä oleva otus todella ihmisen kaltainen vai ei. Tästä kysymyksestähän esiintyy mielen laatua koskevassa kirjallisuudessakin useita näkökulmia, esim. Dennet väittää, ettei zombia voi erottaa ihmisestä, mutta hänelle on vasta-argumenttina esitetty, että zombi eroaa ihmisestä juuri siinä, ettei voi ilman mieltä käsittää omaa puutettaan, mutta ihminen voi käsittää eron. Ihmisen kaltaisesti käyttäytyvä, joskin mitään tajuamaton otus oltiin kuitenkin enemmistönäkökulmana valmiita laskemaan eräänlaisena työhypoteesina yhdeksi meistä niin kauan kuin se tosiaan olisi ihmisen kaltaisesti käyttäytyvä eikä ole varmaa tietoa siitä, onko sillä mieltä tai ei. Todettiin myös, että ihmisethän kuitenkin vaan päättävät, kenet lasketaan ihmisen kaltaiseksi ja ketä ei, joten kysymystä pidettiin hieman epärelevanttina, joskin asiasta oli myös eriäviä mielipiteitä. Pohdittiin sitä, onko jo väite "on kuviteltavissa, että on olento, joka käyttäytyy kuten ihminen, mutta..." behavioristinen. Päätettiin kuitenkin hyväksyä Ari-Pekka (tekoihminen) joukkoon, kun hän

ilmestyy, mutta ongelman lopullinen ratkaisu taisi vielä jäädä toiseen kertaan.

 

 

Lopuksi...

 

Kaiken kaikkiaan koko tapaamisessa oli hieman tavallista humoristisempi sävy. Tämä johtui ehkä käsiteltävän teorian äärimmäisen redusoivasta luonteesta, joka on ymmärrettävissä historiallista viitekehystä vasten, mutta etenkin kovan behaviorismin osalta mieltä selittävänä teoriana niin vahvasti intuition vastainen, että se vie keskustelun helposti mielikuvituksellisille raiteille. Toisaalta erityisesti pehmeän analyyttisen behaviorismin suhteen esiintyi aidosti pohdiskelevaa ja uteliasta keskustelua ja ajatusten/käsitteiden merkitystä pohdittiin perusteellisesti.